Hyvä ystäväni on lähihoitaja. Toinen tuttavani myy eläkevakuutuksia (en tiedä mikä on oikea sana). Lähihoitaja hoiteli aiemmin dementiamummoja ja -vaareja, kokemuksensa mukaan jotkut vanhukset kiroilevat paljon. Moni kovasti kiroileva mummeli on ollut usein aikoinaan aktiivi seurakuntalainen ja oikein erityisessä asemassa omassa seurakunnassaan. Mutta kun vanhuus ja dementia iskee alkaa kiroilu. Voi sitä perkeleiden, saatanoiden ja muiden vittujen salamataivasta. Viuhuu ohi, edestä, takaa, sivulta, yllättäen, pyytämättä. Täytyy olla niin, että kiroilujen määrä on jokaisessa ihmisessä vakio, eli jos et kiroile nuorempana, kiroilet vanhempana ja jos kiroilet nuorempana, et kiroile vanhempana. Tai sitten kiroilet koko elämäsi. Mummot ja vaarit tajuaa elämänsä iltamilla, että perkele, nyt kuolema on tunnelissa ja mulla on jumalauta käyttämättä vielä perkele 2 9495 0302 kirosanaa! Sit ne vaan kiroilee putkeen.
Noh, mä en tykkää eläkevakuutuksista. En osaa varautua monen kymmenen vuoden päähän, mä elän tässä hetkessä ja nyt. Se mitä säästän on korkeintaan ensi talven lomaan, eikä mulla silloin ole ajatustakaan laittaa joku kuukausi 100 euroa tuleviin eläkkeisiin. Mähän voin vaikka jäädä päästäni kiinni portaisiin ja kuolla tai tippua lattialle. Ja kuolla. Lattiakin voi olla kova. Sitten iski helpotus, että jos kuolee nuorena, niin ei tarvi oikeesti koskaan stressata eläkkeistä, vaikka kuinka yrittäisivät sitä myydä kaikilla omaantuntoon kolkuttavilla pointeilla ja niin, että onhan se pakko ottaa ku alkaa muuten ahdistaa. Totesin, että olen kiroillut jo nyt paljon tähän 31-vuotis-elooni saakka, sehän tarkoittaa sitä että mun kirosanat on jo pian käytetty loppuun! Ja mitäs se tarkoittaa, sitä että kuolen nuorena ja nyt voin elää ja rellästää ja minua eivät eläkemyyjät huijaa!
