Miten paljon ihmisten elämiä vaivaa selvittämättömät asiat, väärinymmärretyt sanat ja puhumattomuuden varjo? Oman itsensä kanssa riidassa ollessa, epävarmuuden vallitessa nurkkaan ahdettuna saattaa toimia vaistojen varassa ja omaa itseään suojellen. Useimmiten siinä tilassa ulos lykätyt kimpaukset ja tunteilut ovat vastoin hyviä käytöstapoja ja ystävyyteen liittyviä sääntöjä. Tunteista on puhuttava, mutta useimmiten, kuten minä ulostan ne väärin puristettuna, väärään paikkaan ja väärästä kulmasta. Lopputulos on yleensä pahempi kuin itse asia. Tilanteessa ollaan jo silloin liemessä ja soppakauha tippui soosiin. Avoin puhuminen pelottaa ja teennäisesti sovittu keskustelu ei yleensä tuota kuin enemmän jännitettä. Menenkö juttelemaan? Soitanko? Laitanko viestin? Mitä vittua nyt teen ku tää olis selvitettävä?

Usein kuitenkin sisimmissään tiedän että asiat on sovittavissa, kunhan se ensimmäinen jäälaatta kolahtaa oikeasta kulmasta murtuakseen. Ohjaan jäämurtajaa kaarrellen ja miettien, että koska kannattaisi kolauttaa, ohjaanko vielä murtajan vähän kauemmaksi arvioimaan tilannetta. Kolahdus ja naps. Yks vitun tekstiviesti. Purkaus, kaksi jääräpäätä kohtaa. Sovitaan näkeminen ja takuuvarmasti kävelen kädet ojossa halaamaan. Asioista on huomattavasti helpompi puhua. Miksi koko maailma olisi mua vastaan?

Kiitoksia eräälle ystävälle ja toiselle samoista veristä luodulle.